On tärkeää, että lapsen oikeus perheeseen toteutuu nykyistä paremmin silloin, kun alaikäinen lapsi saapuu yksin Suomeen.
Puhuin tänään eduskunnan täysistunnossa, jossa käsiteltiin hallituksen esitystä ulkomaalaislain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on poistaa turvattua toimeentuloa koskeva edellytys yksin saapuneiden alaikäisten osalta.
Tämä on todella tärkeä asia lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta. Lapsen edun takaamisen on oltava aina meidän poliittisten päättäjien työn tärkeyslistan kärjessä. Kyse on ihmisoikeuksista, eikä mikään mene niiden ohi.
Hallituksen esitys tulee myös eduskunnan hallintovaliokunnan, jonka jäsen olen, käsiteltäväksi.
Mielestäni turvatun toimeentulon edellytystä ei pidä soveltaa silloin, kun perheenkokoajana on yksin saapunut alaikäinen. Alaikäisen perheenjäsenelle pitäisi olla mahdollista saada oleskelulupa.
Toimeentuloedellytys ei saa muodostaa estettä lapsen perusvanlaatuiselle oikeudelle elää arkea ja juhlaa oman perheensä kanssa.
Oikeus omaan perheeseen on lapsen kehityksen kannalta olennaista. Tätä oikeutta ei saa viedä pois yhdeltäkään lapselta. Oikeus omaan perheeseen on uuteen kotimaahan kotoutumisen kannalta erittäin tärkeänä asia.
Jokainen voi miettiä tilannetta, jossa itseltä olisi lapsuudessa viety mahdollisuus kotiin, missä turvaa tuomassa ovat kaikkein läheisimmät ihmiset. Tuskin mikään voi syrjäyttää ihmistä yhteiskunnasta tehokkaammin kuin tuska läheisistä erottamisesta.
On hyvä muistaa, että Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja luvannut huolehtia jokaisen lapsen oikeudesta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä vanhempiinsa, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.
Lisäksi lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta on olennaista tarkistaa lainsäädäntöä siten, oleskelulupamenettelyä nopeutetaan ja sujuvoitetaan.