Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysastetta, jotta työttömyydestä johtuvat sosiaalimenot pienenisivät ja ansiotuloista saatava verotus kasvaisi.  Hieno päämäärä talouden vakauttamisen kannalta, mutta mitä tekee hallitus pääomille, niiden verotukselle ja koko harmaan talouden kitkemiselle?

Viime viikolla hallintarekisterilaki nousi jälleen haudastaan ja se tuotiin eduskunnan käsittelyyn. Hallintarekisterilaki mahdollistaisi suomalaisten omistusten hallinnan ulkolaisten arvopaperikeskusten kautta. Näin se vähentäisi avoimuutta ja helpottaisi veronkiertoa ja talousrikollisuutta.

Samalla koko hallituskauden ajan on harmaantaloudentutkinnasta leikattu tuntuvasti määrärahoja, joita sitten on osittain palautettu opposition ja yleisen painostuksen takia. Ja myös siksi, että palautukset antaisivat paremman kuvan hallituksen veropoliittisesta linjasta.

Nyt valmisteilla oleva lakiluonnos rahanpesun estämisestä on lausunnolla. Laissa merkittävässä roolissa on yhtiöiden ja yhteisöjen omistusosuudesta ja sen ilmoittamisesta edunsaajarekisteriin. Komissio on esittänyt vuonna 2016, että ilmoitusvelvollisuus omistus tai äänivaltarajan osalta laskisi 10 prosenttiin.  Nyt hallitus esittää, että ilmoitusvelvollisuusraja olisi 25 prosenttia, näin edunsaajan ilmoitusvelvollisuus olisi helposti kierrettävissä.

Lisäksi hallitus julkisti tänään esityksensä soten niin sanotuksi valinnanvapausmalliksi. Lakiesitys on veronkiertoa tutkivan Finnwatchin mukaan veronmaksun vastuullisuuden varmentamisen osalta pettymys, eikä vastaa yksityisten sote-yritysten verovälttelystä esitettyihin huoliin.  Hallituksen niin sanotussa valinnanvapausesityksessä ei edellytetä kansainvälisiltä ja tunnetusti veroja vältteleviltä sote-yrityksiltä riittävää veroraportointia, mikä vesittää tavoitteen maakohtaisesta veroraportoinnista.

Kaikesta tästä herää kysymys, ollaanko Suomeen luomassa suurpääoman harmaantalouden paratiisia?

Vasemmisto voitti kunnallisvaalit. Koko maassa kannatus kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä 8,8 prosenttiin. Pohjois-Karjalassa Vasemmiston kannatus kasvoi vielä vahvistamattomissa tuloksissa 1,9 prosenttiyksikköä 6,5 prosenttiin ja Pohjois-Savossa 0,8 prosenttiyksikköä 10,2 prosenttiin.

Hallitus hävisi vaalit koko maassa. Erityisesti perussuomalaiset romahtivat, mutta myös pääministeripuolue keskusta jäi kisassa kolmanneksi. Kokoomus piti suurimman kuntapuolueen aseman tappion kautta. Punavihreät sen sijaan nousivat ja voittivat etenkin kaikissa suurissa kaupungeissa, myös Savo-Karjalassa.

Hallituksen rökäletappio välittyy erityisesti äänimäärällisessä vertailussa. Kokoomus ja Keskusta menettivät 15 000 ääntä ja Perussuomalaiset 81 000 ääntä. SDP lisäsi 10 000, Vasemmisto 26 000 ja Vihreät 106 000 ääntä.

Vasemmisto voitti vaalit suurimmassa osassa Itä-Suomen maakuntia. Pohjois-Savossa Vasemmisto voitti vaalit kymmenellä paikkakunnalla ja Pohjois-Karjalassa kahdeksalla. Vasemmisto eteni huomattavasti maakuntakeskuksien Kuopion (+2,0 %) ja Joensuun (+3,9 %) lisäksi myös pienemmillä maaseutupaikkakunnilla, kuten Leppävirralla (+ 2,2 %), Tuusniemellä (+3,6 %) ja Valtimolla (+ 3,3 %).

Vaalitulos on selvä viesti kansalta hallituksen epäoikeudenmukaista politiikkaa vastaan. Oikeistopopulismin nousulle pistettiin vaaleissa stoppi. Sotesekoilu, leikkauspolitiikka, koulutuspetos ja duunareita kurittava kiky eivät saaneet kansalta luottamusta.

Vasemmiston nousun myötä Suomen kunnissa on askelta helpompi torpata hallituksen leikkauspolitiikkaa. Kunnissa, missä demokraattiset ja edistykselliset voimat ovat vahvoilla, on pistetty vähemmän käytäntöön hallituksen kurjistamistoimia, kuten esimerkiksi subjektiivisen päivähoidon lopettamista.

Vasemmistoliitto puolusti kuntavaaleissa julkisesti tuotettuja palveluja.  Vasemmiston valtuutetut sitoutuvat tekemään valtuustoissa työtä tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksen, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja hyvän työelämän eteen. Mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen ja hyvään asuinympäristöön sekä kuntien aktiivinen rooli työllistämisessä ovat myös kärkitavoitteitamme. Tästä alkaa uuden punavihreän vasemmiston nousu Suomessa!

Kolumni on julkaistu Savon Sanomissa ja Karjalaisessa 12.4.2017.1212

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen käynnistää pääsiäisen jälkeen selvityksen mahdollisuudesta kaksoiskuntalaisuuteen. Taustalla on havainto siitä, että asuminen kahdella tai useammalla paikkakunnalla on yleistynyt. Kakkospaikkakunnalla käytetään myös entistä enemmän palveluita. Silti esimerkiksi verot maksetaan kuitenkin edelleen vakituiseen asuinkuntaan, vapaa-ajanasunnosta perittävää kiinteistöveroa lukuun ottamatta.

Selvityksen onkin tarkoitus kartoittaa muun muassa sitä, voitaisiinko kunnallisverotusoikeus jakaa jollakin tavoin kahdelle kunnalle.

Verotusasia on kiperä, kuten ministeri Vehviläinenkin toteaa.  Joka tapauksessa on hyvä, että asiaa selvitetään. Mielestäni sitä tulee samalla pohtia myös asumista laajemmin.

Esimerkiksi: Voisiko työssäkäyntialueella olla jonkinlainen tuloverotusoikeus? Vaikkapa matkailualalla on sesonkiaikana erittäin paljon työntekijöitä muualta kuin kyseiseltä paikkakunnalta Suomesta. Tällaisia kohteita löytyy etenkin Lapista ja Itä-Suomesta. Näissä kohteissa työntekijän palkkaverot useiden työntekijöiden osalta maksetaan kotikuntaan ja työpaikan kehittämisessä ja investoinneissa mukana ollut kunta jää siltä osin niistä verotuloista nuolemaan näppejään. Tätäkin olisi selvityksessä hyvä pohtia.

Entä mitä kaksoiskuntalaisuus voisi tarkoittaa julkispalveluiden ja kansalaisoikeuksien kannalta? Ne määrittyvät myös pitkälti vakituisen kotikunnan mukaan.  Jos henkilö asuu suuren osan ajastaan useammassa paikassa, pitäisikö kyseisen kunnan osallistua myös hänen palveluidensa järjestämiseen? Voisiko lasten koulutuskunnan valita vapaasti? Miten äänestysoikeus kuntavaaleissa?

Jotkut työskentelevät tai asuvat suuren osan vuodesta useammassa kuin kahdessa kunnassa. Kuinka tällaisten monikuntalaisten oikeudet, velvollisuudet ja veronmaksupaikka määritettäisiin? Entä miten maakuntauudistus vaikuttaa tilanteeseen? Toivon selvitysryhmän pohtivan asiaa ennakkoluulottomasti.

Keskustelimme eduskunnassa eilen opposition yhteisestä välikysymyksestä koskien ammatillisen koulutuksen leikkauksia. Ammatilliseen peruskoulutukseen kohdennetaan 190 miljoonan euron määrärahan säästö vuodesta 2017 lukien. Säästö toteutetaan siten, että rahoituksen perusteena käytettävä opiskelijoiden enimmäismäärä säädetään 12,44 prosenttia koulutuksen järjestämislupien mukaista kokonaisopiskelijamäärää alemmalle tasolle.

Hallitus ja etenkin kokoomuslainen opetusministeri Sanni Garhn-Laasonen keskittyi perustelemaan jättimäisiä koulutusleikkauksia sillä, että edellinenkin hallitus on tehnyt niin. Ministeriltä on tainnut unohtua sellainen pikkuseikka, että hänen puolueensa kokoomus oli edellisen hallituksen johtaja ja pääministeripuolue. Kokoomus on ainoa puolue eduskunnassa, joka kantaa harteillaan sekä edellisen hallituksen, että nykyisen hallituksen koulutusleikkauksia.

Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että kaikki eduskuntapuolueet – kokoomus etunenässä – sitoutuivat ennen eduskuntavaaleja siihen lupaukseen, että koulutuksesta ei leikata. Koulutuslupauksesta tulikin koulutuspetos.

Välikysymyksessä huomautetaan, että ammatillisten oppilaitosten arjessa leikkaukset näkyvät koulutustarjonnan supistumisena, lähiopetuksen vähenemisenä ja henkilöstövähennyksinä. Pahimmillaan joihinkin oppilaitoksiin kohdistuu jopa 16 %:n leikkaus. Leikkausten takia YT-neuvottelut tuotannollis-taloudellisin syin on käyty 102 ammatillisessa oppilaitoksessa. Henkilöstövähennystarve on noin 2 800 henkilötyövuotta. Henkilöstövähennykset ja yt-neuvottelut ovat käynnissä ja jatkuvat edelleen.

Lisäksi lähiopetuksen määrän väheneminen vaarantaa jo nyt ammattitaidon hankkimisen ja jatko-opintokelpoisuuden. Viikkotuntimäärä oli jo vuonna 2013 pudonnut 28 tuntiin aiemmasta 32 tunnista. OAJ:n kyselyn mukaan opetusta annettiin keskimäärin 22—24 viikkotuntia. Leikkausten myötä monilla aloilla tuntimäärä putoaa jo alle 20 tuntiin. Myös ryhmäkoot kasvavat.

Koulutus- ja sivistystasomme rappeuttamisen lisäksi ammatillisen koulutuksen leikkaukset mietityttävät erityisesti työllisyysnäkökulmasta. Hallituksen työllisyystavoite on 72%. Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopulla oli avoimia työpaikkoja runsaat 26 000. Vastaavasti tammikuussa 2017 työttömiä oli 240 000. Heistä nuoria alle 25 vuotiaita oli 63 000. Tilastosta huomaa sen, että työvoiman ja avoimien työpaikkojen epäsuhta on ilmiselvä.

Kun tähän ammatillisen koulutuksen 190 miljoonan euron leikkaukseen lisätään nuorten osaamisohjelman vuosien 2015-207 leikkaukset nuorisotakuusta, niin kyse on yli 310 miljoonan euron leikkauksesta nuorten ammattiin valmistumisesta ja työllistymismahdollisuudesta. Tämä ihmetyttää etenkin huomioiden hallituksen työllisyystavoitteen. Kuinka hallitus aikoo varmistaa koulutuksen laadun niin, että avoimet työpaikat ja ammatillinen koulutus kohtaa toisensa ja miksi pitää ammatillisen koulutuksen opetusta silloin vähentää?