Lakko-oikeus on keskeinen perusoikeus, jota ei voi rajoittaa kevyin perustein tai varmuuden vuoksi. Samoin oikeus terveyteen ja elämään on yksi painavimmista perusoikeuksistamme, jota valtiovallan on virkavastuulla suojeltava.
Kun hoitajaliitot jättivät lakkovaroituksen kolmelle teho-osastolle lupaamatta lainkaan suojelutyötä, oltiin hyvin hankalan paikan edessä myös vasemmistoliitossa. Aiemmin lakkoaseen käyttöön on kuulunut aina myös suojelutyöneuvottelut.
Hallitus antoi esityksensä suojelutyölaista, ja Vasemmistoliiton ansiosta saimme eduskuntakäsittelyssä siihen paljon olennaisia parannuksia. Halusimme varmistaa, että laissa ei rajoiteta lakko-oikeutta yhtään sen enempää, kuin mitä on välttämätöntä ihmisten hengen pelastamiseksi viimeisijaisena keinona.
Suojelutyömääräyksen saavat hoitajat eivät saa sanktioita kieltäytymisestä, ja määräystä noudattaessaan saavat korotetun palkan. Lisäksi vasemmistoliiton vaatimuksesta laista poistettiin myös täysin kohtuuton mahdollisuus määrätä uhkasakkoja yksittäisille hoitajille. Hoitaja ei yksin päätä, miten työtaistelua käydään.
Lakko-oikeus suojelee erityisesti neuvotteluiden heikompaa osapuolta ja tasapainottaa yhteiskunnan valtasuhteita. Vasemmistolaisena haluan tämän vuoksi aina puolustaa lakko-oikeutta. Iso parannus vasemmistoliiton tavoitteiden kannalta oli myös, että aluehallintovirastot eivät voi kieltää lakkoja siirtämällä niitä loputtomasti. Alkuperäisen esityksen mukaan lakkoja olisi voitu siirtää aina vaan uudelleen.
Suojelutyölaki ei ratkaise sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työvoimapulaa. Ainoa ratkaisu on työmarkkinaosapuolten välinen neuvottelusopu, joka korjaa työehtojen epäkohtia. Vasemmistoliiton mielestä hoitajat ansaitsevat nykyistä paremman palkan ja työehdot.
Kyse on myös samapalkkaisuuden ja tasa-arvon edistämisestä, sillä ala on vahvasti naisvaltainen. Meidän on tunnistettava entistä paremmin, mikä merkitys naisvaltaisilla aloilla on tuottavuudelle ja verotuloille.
Palkasta ja muista työehdoista sopiminen on kuitenkin työmarkkinaosapuolten tehtävä. Nyt katseen on siirryttävä myös työnantajiin. Oikeudenmukainen palkkaus on myös ihmisoikeuskysymys. Kun sopu palkankorotusten suuruudesta on neuvotteluissa löytynyt, on vasemmistoliitto valmis osoittamaan riittävät rahat niiden maksuun.