Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen Matti Semi näkee hallituksen budjettiesityksessä hyvää, mutta vaatii hallitukselta panostuksia harmaan talouden torjuntaan. Eduskunta keskustelee tämänvuotisesta talousarvioesityksestä tällä viikolla.
Sisäministeri Kai Mykkänen esittelee torstaina eduskunnan täysistunnossa sisäministeriön hallinnonalan budjettia.
– Poliisin määrärahojen nosto vaalikauden aikana on ollut asia, josta olemme eri puolueissa olleet samaa mieltä. Sillä on kuitenkin merkitystä, mihin rahaa kohdennetaan. Alueellinen epätasa-arvo valitettavasti näkyy Suomessa poliisin ja hätäkeskusten palveluiden saatavuudessa. Iso osa poliisin määrärahalisäyksistä taas on kohdistunut uusiin tiedustelulakeihin valmistautuvalle Suojelupoliisille, vaikka lakien käsittely on yhä pahasti kesken ja isot perusoikeuskysymykset odottavat vastauksia, Semi sanoo.
Semi on laatinut jo useana syksynä talousarvioaloitteita harmaan talouden torjunnan tehostamiseksi. Poliisille suunnattu harmaan talouden torjunnan erillismääräraha on vaalikauden aikana poistettu. Vuosina 2015 ja 2016 toimintaan kohdistettiin 6,4 miljoonan euron lisämääräraha.
– Harmaa talous tulee yhteiskunnalle kalliiksi ja torjuntaan laitetut lisäpanostukset maksaisivat itsensä takaisin korkojen kera. Harmaan talouden torjuntaan korvamerkitty määräraha poliisille ja tullille turvaisi viranomaisten mahdollisuuden puuttua tähän tiedossa olevaan, laajamittaiseen ongelmaan. Myös tavaraliikenteen valvontaa pitäisi tehostaa, kuten olen esittänyt, Semi kertaa.
Sisäisen turvallisuuden lisäksi sisäministeriön ja hallintovaliokunnan alaa on muun muassa maahanmuuttopolitiikka. Tässä suhteessa Semi näkee, että parempaan olisi varaa.
– Paljon on kuulunut huutelua siitä, että hädänalaisimpia pitäisi pystyä auttamaan. Pakolaiskiintiöllä autetaan hallitusti juuri kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia, mutta kiintiö on maailman historiallisesta pakolaistilanteesta huolimatta jämähtänyt 750:een. Hallitukselta on jäämässä tässä lupaukset inhimillisyydestä lunastamatta, vaikka Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita jo vähemmän kuin ennen syksyn 2015 hetkellistä saapujamäärän nousua.