Eduskunnassa tällä hetkellä liikenneverkkotyöryhmä selvittää, kuinka Suomessa päästään liikenteen osalta vuoden 2030 päästötavoitteisiin. Tässä yhteydessä nostin esille sisävesiliikenteen roolin ja sen mahdollisen tehostamisen Itä-Suomen osalta.
Nyt näyttää siltä, että sisävesiliikenteen kehittäminen on jäänyt muun liikenneverkon kehittämisen jalkoihin ja olen huolissani siitä.
Sisävesiliikenne on tärkeää etenkin Itä-Suomelle. Saimaan kanava yhdistää Itä-Suomen Suomenlahteen ja Venäjään. Vientimahdollisuuksien parantuminen Venäjän ja Suomenlahden kautta mahdollistaisi työpaikkojen syntymisen ja säilymisen sekä vientialojen koulutusmahdollisuuksien pysymisen ja kehittämisen alueellamme.
Saimaan kanavan käynnissä oleva remontti ei vastaa siihen ongelmaan, että kanavan sulkujen etäisyys estää suurten alusten liikkumisen. Suunnitelma sulkujen pidentämiseksi on jo olemassa. Tarvitaan vain päätös investoinnista. Päätös täytyy tehdä pian, jotta alusinvestoinnit täyttävät nykyajan vaatimukset tavaran kuljetuksen ja myös sisävesimatkailun tarpeisiin.
Saimaan kanavan syväväylä ulottuu Kuopioon ja Joensuuhun saakka. Syväväyläverkoston tehokkaampi käyttö ja laajentaminen muun muassa siltakorkeutta nostamalla parantaisi Itä-Suomen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Näin teollisuuden kuljetukset liikkuisivat tehokkaammin. Syväväyläverkoston ohella Itä-Suomessa on myös jo valmis satamaverkosto, jonka käyttöä voitaisiin näin tehostaa!
Suomen päästövähennystavoitteista valtaosa kohdistuu liikenteeseen. Sisävesiväylien kehittäminen vähentäisi painetta tieliikenneväylien jatkuvan korjausvelan kasvulta ja vähentäisi kuljetusten ilmastopäästöjä.
Tein asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.