Opetus- ja kulttuuriministeriö lopettaa suositun LukiMat-palvelun rahoituksen tämän vuoden lopussa. Kansanedustaja Matti Semin mielestä tämä on olemassa olevan digitalisaation alasajoa. Niilo Mäki Instituutin ja Jyväskylän yliopiston yhdessä kehittämä LukiMat-palvelu on noussut tärkeäksi välineeksi lasten lukemisen ja matematiikan perustaitojen tukemisessa. Netissä toimivassa palvelussa on useita suosittuja harjoitusmenetelmiä, kuten Ekapeli, jonka avulla jopa 20 000 lasta päivittäin on harjoitellut luku- ja laskutaitoja ympäri Suomen. Jatka lukemista Hallitus ajaa alas koulutuksen digitalisaatiota
Aihearkisto: Tiedotteet
Säästötoimet vievät Itä-Suomen pois raiteilta
Kansanedustaja Matti Semin tiedote 16.9.2015
Liikenne- ja viestintäministeriö sekä VR kertoivat suunnitelmistaan hallitusohjelman säästötavoitteiden toteuttamiseksi. Maaliskuusta 2016 lähtien ministeriö ei enää osta liikennettä reitiltä Joensuu-Nurmes ja Pieksämäki-Joensuu -reitti lyhennetään kulkemaan Pieksämäeltä Varkauteen. Jatka lukemista Säästötoimet vievät Itä-Suomen pois raiteilta
Euroopan on kannettava vastuunsa pakolaiskriisissä
Kansanedustaja Matti Semin tiedote 11.9.2015
Vasemmistoliiton kansanedustaja Matti Semi pitää tärkeänä, että EU-maat Suomi mukaan lukien kantavat vastuunsa Eurooppaa kohdanneessa pakolaiskriisissä. Semin mukaan Kreikkaan ja Italiaan saapunut suuri turvapaikanhakijoiden joukko on mielekästä jakaa muihin EU-maihin oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Jatka lukemista Euroopan on kannettava vastuunsa pakolaiskriisissä
Hallitus tuhoaa palkkatasa-arvon
Kansanedustaja Matti Semin tiedote 9.9.2015
Kansanedustaja Matti Semin mukaan hallituksen toimet osoittavat, ettei hallitus ole sitoutunut edistämään miesten ja naisten samapalkkaisuutta. Suomi on kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut edistämään naisten ja miesten oikeutta samaan palkkaan samasta ja samanarvoisesta työstä. Nyt hallitus heittää miesten ja naisten samapalkkaisuuden roskakoriin.
– Miten sunnuntailisien leikkaaminen edistää samapalkkaisuutta? Sunnuntaityötä tehdään paljon naisvaltaisilla, pienipalkkaisilla sosiaali- ja terveyssektoreilla ja kaupan alalla. Hallitus syventää entisestään näiden työntekijöiden palkkakuoppaa. Lisäksi naisvaltaisen julkisen sektorin lomien leikkaaminen pienentää myös lomarahaa, jolloin vuosiansiot tippuvat, Matti Semi sanoo.
Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat toteuttaneet yhdessä samapalkkaisuusohjelmaa vuodesta 2006. Ohjelman tavoitteena oli naisten ja miesten palkkaeron kaventaminen enintään 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Eteenpäin päästiin, mutta ei läheskään riittävästi, sillä palkkaero on kaventunut 17 prosenttiin.
Suomen on ilmoitettava Euroopan komissiolle tämän vuoden loppuun menneistä toimista, joita on tehty samapalkkaisuuden edistämiseksi. Matti Semi ihmettelee, kuinka hallitus aikoo edistää samapalkkaisuutta, kun sen toimet tuntuvat vievän aivan väärään suuntaan.
– Hallitus tuntuu ajattelevan, että taloudellisesti vaikeina aikoina ei ole varaa ajatella tasa-arvoa, vaikka tasa-arvoinen palkkaus on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys. Oikeudenmukainen palkkaus on lisäksi taloudellisesti järkevää, koska motivoitunut työntekijä on myös työnantajan etu, Matti Semi sanoo.
Lisätietoja: Matti Semi 050 513 0688