Itä-Suomen poliisilaitos ilmoitti lokakuun lopussa, että viisi sen toiminta-alueen poliisiasemaa on sulkemisuhan alla. Poliisihallitus on pyytänyt poliisilaitoksilta selvitystä poliisiasemien määrästä tulevina vuosina. Kansanedustaja Matti Semi on huolissaan poliisiasemien karsimisen vaikutuksista. Jatka lukemista Itä-Suomen poliisipulaan puututtava
Aihearkisto: Tiedotteet
Poliisin henkilöstöresurssit on turvattava
Kansanedustaja Matti Semin tiedote 23.10.2015
Vasemmistoliiton kansanedustaja Matti Semi on huolissaan valtion talousarvioesitykseen sisältyvästä poliisien määrän vähentämisestä. Semin mukaan tämä uhkaa peruspoliisipalveluiden saatavuutta varsinkin haja-asutusalueilla ja näin heikentää sisäistä turvallisuutta. Jatka lukemista Poliisin henkilöstöresurssit on turvattava
Miksi harmaa talous ei kiinnosta hallitusta?
Kansanedustaja Matti Semin tiedote 16.10.2015
Hallitus leikkaa harmaan talouden torjunnasta, vaikka harmaa talous aiheuttaa merkittävän verovajeen julkiselle taloudelle. Edellisen hallituksen käynnistämä harmaan talouden torjuntaohjelma loppuu vuodenvaihteessa, eikä nykyinen hallitus aio käynnistää uutta ohjelmaa. Lisäksi poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä merkittävästi. Jatka lukemista Miksi harmaa talous ei kiinnosta hallitusta?
Sairauslomat eivät vähene hallituksen keinoin
Hallitus muuttaa sairausloman palkkaa siten, että ensimmäinen poissaolopäivä on palkaton, ja sen jälkeisiltä kahdeksalta sairauspäivältä maksetaan 80 prosenttia normaalista sairausajan palkasta. Tämän jälkeen sairausajan palkka maksetaan työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Hallitus on ottanut mallia Ruotsista, missä vastaava systeemi on ollut käytössä 1990-luvun alusta lähtien. Kansanedustaja Matti Semi ihmettelee päätöstä. Jatka lukemista Sairauslomat eivät vähene hallituksen keinoin