TIEDOTE
Eduskunta 18.6.2015
Matti Semi
Kansanedustaja (vas)
Kansanedustaja Matti Semi on valittu Yleisradion hallintoneuvoston jäseneksi. Hallintoneuvosto on YLEn ylin päättävä elin, jonka 21 jäsentä valitsee eduskunta. Hallintoneuvosto päättää YLEn toiminnan ja talouden suuntaviivoista ja huolehtii siitä, että laissa määritellyt julkisen palvelun tehtävät tulevat suoritetuksi.
Sipilän hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että YLEn tehtäviä ja rahoitusta arvioimaan asetetaan parlamentaarinen työryhmä. Semi pitää parlamentaarista valmistelua hyvänä lähtökohtana, mutta on huolissaan Yleisradion tulevaisuudesta. – Vahva ja riippumaton Yleisradio kaikkien etu. Sen on oltava jatkossakin julkinen palvelu, joka palvelee monipuolisesti kaikkia suomalaisia, Semi korostaa.
Lisätietoja: Matti Semi 050 513 0688