Kansanedustaja Matti Semi tuomitsi täysin työllisyysmäärärahojen leikkaamisen hallitusohjelmaa koskevassa tiedonantokeskustelussa. Työllistämiseen tarvittavan rahan tarve etenkin rakennemuutosalueilla on huutava. Nyt heikennetään entisestään kuntien mahdollisuutta työllistää pitkäaikaistyöttömiä, ja tämä tietää kasvavia toimeentulotukimenoja, Semi sanoi. Hän vaatikin hallitusta antamaan lisäbudjetissa alueellista lisärahaa pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon. Samalla hän toivoi paikallisille toimijoille vapaampia käsiä työllisyysrahojen kohdentamisessa.
Semi kritisoi voimakkaasti myös kunnille luvassa olevaa kovaa oikeistolaista kuripolitiikkaa ja muistutti, että kuntien tehtävien karsiminen tarkoittaa palveluiden alasajoa ja työpaikkojen karsimista. Tällainen palveluiden alasajo-ohjelma yhdistettynä hallituksen järkyttävän suuruisiin sosiaaliturvan leikkauksiin on takuuvarma tapa lisätä eriarvoisuutta ja syrjäytymistä, hän totesi.
Semi luonnehtikin puheessaan hallitusohjelmaa eriarvoistamisohjelmaksi, jossa maksajiksi pannaan pienituloiset, työttömät, sairaat, opiskelijat ja eläkeläiset. Palvelut romuttamalla, köyhiä rankaisemalla ja palkkoja polkemalla ei Suomea nosteta. Suomi nostetaan työllä, kunnon palkalla ja oikeudenmukaisella sosiaalipolitiikalla, hän kiteytti viestinsä uudelle hallitukselle.
Itä-Suomen kannalta tärkeitä liikenne- ja työllisyysasioita Semi painotti. Hän piti positiivisena, että osa Stubbin hallituksen perusväylänpitoon tekemistä leikkauksista perutaan, mutta korosti näiden lisärahojen rakennemuutosalueet huomioivan ja vientiä tukevan kohdentamisen tärkeyttä.
Infran kuntoon saaminen on puhtaasti elinkeinopolitiikkaa. Se on perusta Itä- ja Pohjois-Suomen viennin elinmahdollisuuksille ja uusille työpaikoille, Semi sanoi.
Esimerkiksi metsäteollisuuden puunsaannin turvaaminen ja matkailun olosuhteiden kohentaminen ovat erittäin tärkeitä kohteita.
Lisätietoja: Matti Semi 050 513 0688