Korona-ajan työväen juhla

Vietämme jo toista peräkkäistä työväen vappujuhlaa etänä ilman marsseja ja toripuheita. Koronaniminen virusvintiö kaikkine muuntoviruksineen on valitettavasti harminamme edelleen. Onneksi tunnelin päässä näkyy jo valoa, kun rokotukset etenevät.

Etävappuna työelämän kysymykset ovat ehkä entistäkin ajankohtaisempia ja vaativat pikaisia ratkaisuja. Koronan aiheuttamat taloudelliset vaikeudet vaikuttavat laajasti eri ammattiryhmissä. Nyt on tärkeä saada etenkin pienipalkkaisten ihmisten arkeen helpotusta. Hallitus on kehysriihessään lähtenyt paikkaamaan eri alojen ongelmia. Pienipalkkaisten työntekijöiden lisäksi pienyrittäjien tilanne on hankala, koska elämä on jo ennen koronaa ollut kädestä suuhun elämistä, eikä taloudellisia puskureita juuri ole.

Näyttää siltä, että suuret yritykset ovat pärjänneet koronataistossa kohtuudella. Esimerkiksi tapahtumajärjestäjien ja ravintola-alan pienyrittäjien tilanne on paljon heikompi. On myös tärkeä puhua siitä, että yksi kriisin pahimmista kärsijöistä on naisvaltaiset, pienipalkkaiset palvelualat ja niiden työntekijät. Palvelualojen ammattiliitto Pam selvitti jäseniensä tilannetta kyselyllä maaliskuussa ja vastaukset ovat hätkähdyttäviä. Yli puolet vastanneista oli tinkinyt ruuasta ja avovastauksissa kerrottiin arjesta, jossa perheiden vaatehankinnoista tingittiin ja lääkkeet jäivät apteekkiin. Juuri tällaisten tilanteiden takia meille on Vasemmistoliitossa tärkeää, että työttömyysturvasta ei leikata.

Koronan lisäksi huolestuttavia uutisia tuli työmarkkinoiden sopimuskentän arvojärjestyksestä, kun teollisuuden työnantajat päättivät luopua keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista. Teollisuuden työnantajat lähtivät vaatimaan työpaikkakohtaisia työehtoja. Näin he pirstaloivat koko sopimuskentän. En pidä tätä ratkaisua hyvänä, sillä kautta koko Suomen työmarkkinahistorian yhteisellä sopimisella on aina saavutettu parhaat ratkaisut.

Nämä ratkaisut ovat tuoneet Suomeen työrauhaa ja pitäneet työmarkkinat ja kaupanteon ennustettavina. Yhteisillä työmarkkinaratkaisuilla on saatu aina Suomi nousuun ja niitä tarvitaan myös tänä päivänä yhtä paljon kuin ennenkin.

Lisäksi metsäteollisuuden alasajo on ollut kovaa, ensin Summa ja Kaipolan tehtaat ja nyt Veitsiluodon tehdas. Nämä ovat alueillaan suuria työpaikkamenetyksiä ja vaikuttavat alueensa elinvoimaan. Näissä kaikissa tapauksissa ei ole kyse pelkästään yhden yrityksen työpaikoista. Tehtaan sulkeminen vaikuttaa myös alihankkijoiden työpaikkoihin puunkorjuusta lopullisen tuotteen tekemiseen. Nämä ovat kovia ratkaisuja kaikille työnsä menettäneille ja heidän perheilleen.

Olemme jatkuvasti siinä tilanteessa, missä pitää panostaa jatkuvaan tuotekehittelyyn, uusien toimintojen kehittämiseen ja ennen kaikkea koulutustason nostamiseen sekä jatkuvaan uuden oppimiseen. Tämä siksi, että pysymme kilpailukykyisenä maailman markkinoilla. Vasemmistoliitossa on tärkeää panostaa tasa-arvoisiin oppimismahdollisuuksiin, eli taata kaikille oikeus oppia taustasta huolimatta. Meille on tärkeää myös taata kaikille tukea ja apua oppimiseen sekä puuttua niihin tilanteisiin, kuten koulukiusaamiseen ja mielenterveysongelmiin, jotka syrjäyttävät lapsia ja nuoria. Jos koulu ja muu maailma ei ole oikeudenmukainen ja turvallinen paikka kaikille, koulutustason nosta ei onnistu.

Jatketaan yhdessä töitä, jotta Suomi on hyvä paikka kaikille ja Suomi menestyy maailman markkinoilla ympäristöystävällisten, tulevaisuuden tuotteiden viejinä.

Hauskaa vapun aikaa kaikille! Nautitaan yhteisestä kevään juhlasta muistaen myös turvavälit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *