Pitkäaikaistyöttömät unohdettu

Kansanedustaja Matti Semi on huolissaan järjestöjen heikkenevistä mahdollisuuksista työllistää pitkäaikaistyöttömiä ja osatyökykyisiä.

– Pitkäaikaistyöttömiä on Suomessa edelleen yli 100 000. Hallitus aikoo kuitenkin ohjata palkkatukea pääsääntöisesti lyhyemmän ajan työttöminä olleille sekä yrityksiin työllistämiseen.

Järjestöt ovat kuntien rinnalla merkittävä vaikeasti työllistyviä palkkaava työnantaja, joten niillä on pitkäaikaista ja vahvaa osaamista pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten tukemisessa.

– Pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä oleellista on, että järjestöjen mahdollisuudet työllistää palkkatuella palautetaan aikaisemmalle tasolle. Järjestöjen antama tuki on tärkeää vaikeimmin työllistyvien hyvinvoinnille, osaamisen vahvistumiselle sekä itsetunnon ja työelämävalmiuksien paranemiselle.

Järjestöjen mahdollisuus työllistää palkkatuella on kuitenkin viime vuosina merkittävästi heikentynyt. Vuonna 2012 järjestöt työllistivät palkkatuella yli 10 000 työtöntä, mutta ensi vuoden budjettiesityksessä palkkatukea on varattu enää 3000 henkilölle. Semi jättää asiasta hallitukselle kirjallisen kysymykseen.

– Työministeri Lindström kertoi, että työllisyysmäärärahoja on edelleen käyttämättä. Yksi syy tähän on, että järjestöjen mahdollisuuksia käyttää niitä on rajattu.

Lisätietoja: Matti Semi, matti.semi@eduskunta.fi, 050 513 0688

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *